Ahdin tapahtumia

Ahti osallistuu vuosittain Suomen Höyrypursiseuran Saimaan regattaan ja risteilee muutenkin aktiivisesti Saimaan vesillä järjestämällä ystävilleen ja yhteistyökumppaneilleen risteilyjä ja elämyksiä kesäisellä Saimaalla. Eikä merellä poikkeaminenkaan ole tavatonta.

Tälle sivulle kokoamme parhaita paloja matkan varrelta.

Koronakesästä huolimatta Ahti on ollut liikkeellä muutamaan otteeseen. Kesän pitkä reissu suuntautui tilausajona Heinäveden reitille heinäkuun alun helteisinä päivinä, jolloin Saimaa tarjosi parastaan joka suhteessa. Jo menomatkalla Puumalassa lämpötila hipoi kolmeakymmentä astetta.

Kauden avauspurjehdus tehtiin perinteisesti Kanavansuun telakalta Lappeenrannan satamaan ja takaisin. Sää suosi kun toukokuun koleus vaihtui juuri sopivasti lähes kesäiseen säähän.

Talvella Ahti lepää, mutta laivaväki ahkeroi mm. halkotalkoissa, jotta kesällä riittää polttoainetta kattilan alle.

Ahdin kausi päättyi lokakuussa perinteiseen karvalakkipurjehdukseen, joka tällä kertaa suuntautui Muukonsaareen Joutsenon edustalla. Takaisin kotilaituriin palattiin kunnon hernerokkasumussa, joka vaati kotivesilläkin tarkkaa navigointia.

Ahdin elokuu huipentui kuun viimeisen päivän iltana Sataman valot-taphtumaan ja näyttävään ilotulitukseen Lappeenrannan satamassa.

Kesän 2019 Saimaan höyrylaivaregatta järjestettiin Joensuussa ja Ahti oli luonnollisesti mukana.

Luo kotisivut ilmaiseksi!